Helsingissä lapset eivät koe oikeaa talvea. Se kestää
kuukauden ja lumi sulaa päivän kuluessa likaiseksi rännnäksi läärääntyen
kengänpohjissa. Vanhemmilla on vaikeuksia päättää aamulla pistäisikö lapselle
talvikengät vai kumisaappaat. Kuravaatteet pitää aina varmuuden vuoksi pakata mukaan.
Entä uusi hieno talvihaalari, onko sille tarvetta tänä talvena? Ensi talvena
siitä on jo kasvettu yli, pitäähän sitä käyttää. Reissuvihossa lukee päivän
jälkeen, että lapselle tuli leikeissä liian kuuma, vaikka aamulla oli pakkasta.
Seuraavana päivänä lapsi palelee, kun vaatetta on pistetty vähemmän.
Aamulla pihalta kuuluu villi huuto. Ensilumet ovat aina yhtä
ihmeellisiä. Lapset temmeltävät innoissaan ja rakentavat kuraisia lumilinnoja
valkeamman lumen puutteessa. Joka vuosi lumi on yhtä ihmeellistä. Miksei olisi?
Joka vuosi lumi saa hymyn niin lapsen kuin aikuisenkin kasvoille. Turistit
hämmästelevät valkeutta ja valoa pimeyden keskellä, teinit suutelevat kevyiden
hiutaleiden takertuessa hiuksiin katulampun loisteessa. Kuusikot notkuvat lumen
painosta ja pulkkamäet raikuvat innokkaista hihkaisuista. Jouluna on taas
mustaa.
Talven jatkuessa useamman kuukauden, ei kukaan ole enää
tyytyväinen. Liikennöintiä hankaloittavat kinokset, katolta tippuva lumi,
pirullinen pakkanen ja liukkaat kadut ovat ainainen valittamisen aihe. Niin
tottumaton turisti kuin supisuomalainen tallaaja tahtoisi jo luopua
talvivaatteistaan. Eikä Helsingissä ole edes valkeita kuusikkoja. Valkea onni
muuttui harmaaksi jo aikapäiviä sitten. Joulun lumenpuutteessa kukaan ei olisi
kaivannut talvea enää tammikuuksi.
Me murskaannumme lumen painon alle, tipumme heikkoihin
jäihin ja sammumme pakkaseen. Emme ikinä opi. Tulisi siis jo kevät. Lämpimät
säteet johtaisi kesään. Kesäyöt ovat vielä romanttisempia kuin ensisuudelmat
hellässä lumisateessa. Ei arjen stressiä, ei pimeyttä, ei paksuja vaatteita,
eikä riskiä nukahtaa lumihankeen. Ainut joka jaksaa vielä nauttia tästä
melankoliaa ilmentävästä vuodenajasta on räntäsateessa leikkivä lapsonen.
Äiti huutaa, sillä vaatteet ovat taas kuraiset ja litimärät.
Lapissa sataa lunta kai vielä toukokuussakin. Onneksi Helsingissä on lämmin.
Niin lämmin, ettei oikea talvi koskaan pysy täällä liian pitkään.
Sanja
Hyvä teksti! Vähän ristiriitaisia tunteita lumi tosiaan herättää, vaikka aina se ensilumi tuntuu olevan yhtä taianomainen vuodesta toiseen :)
VastaaPoista