Minä tulin vielä viimeisen kerran luoksesi, sillä päätin
yllättää sinut. Olisin ollut määrätietoinen ja tehnyt kaikkeni tyydyttääkseni
sinut. Vaikka ongelmia oli ollut ja olin ajatellut, että kaikki olisi paremmin,
mikäli emme olisi enää yhteydessä, päätin hyödyntää sijaintini ja ensi kerran
saapua luoksesi ilmoittamatta. Näpyttelin ovikoodin muutaman kerran väärin ja
luulin sen jo vaihtuneen. Lopulta pääsin kuitenkin sisään. Jännitin hieman
ovikellon painamista. Olihan jo kovin myöhä, enkä ollut koskaan ennen toiminut
näin arvaamatta, etenkään sinun kohdallasi. Yritin kuunnella, ettei toisten
ihmisten ääniä kuulunut. Olin jollain tasolla varautunut siihen, ettet ehkä
olisi yksin. Intuitioni oli vahva, mutta minun on tapana sivuuttaa asiat,
joista en voi olla varma. Olin juuri lähdössä, kun avasit oven.
Sinä suojelit häntä kuin lasta. Oli kuin hoivissasi olisi
ollut pikkuinen, viaton, juuri naiseuttaan saavuttava tyttö, jonka neitsyyden veit
ehkä minuutteja aiemmin. Minä olin kaiken kokenut, itsensä häpäissyt
hirviöhutsu, jolta sinun piti häntä suojella. Minulla ei ollut enää merkitystä.
En saanut nähdä hänestä vilaustakaan. Pian astelin alas rappukäytävää kunniani
menettäneenä. Spontaanit romanttiset eleet eivät enää koskaan tulisi mieleeni.
Mitä sinä sanoit hänelle tekosyyksi, kun ovikello soi kolmelta yöllä? Entä, kun
se soi uudestaan aikaisin aamulla? Kuuliko hän suudelmamme, keskustelumme,
ääneni? Sanoitko, että olen ystävä etsien yösijaa? Olisin voinut olla serkkusi
tai siskosi tai ärsyttävä entinen tyttöystävä, joka ei koskaan pääse yli. En
ollut mitään niistä. Olin vain naiivi, valheisiisi hirttäytynyt itsensä
alentaja.
Oliko hän joku tärkeä? Tärkeämpi kuin minä olin koskaan
ollut? Minähän en koskaan kai merkinnyt sinulle mitään. Suuteletko häntäkin
aamuisin viimeisenä ennen töihin lähtöä? Oliko hän läsnä kokoajan minun
tietämättäni? Näistä asioista olisi pitänyt keskustella. Olisi reilua kertoa
kaikille osapuolille. Vai oliko hän täysin uusi - minun seuraajani? Minäkin
olin vakuuttunut siitä, että me olimme ohitse, mutta päätin yllättää sinut
viimeisen kerran. Pääsin itse yllättymään. Hillitty katse, alaston vartalosi. Tunnistin
heti merkit. Totesin, että sinulla on toinen. Suutelin ja lähdin pois. En
itkenyt, en raivonnut, en vaatinut päästä sisään. En vielä silloin. Toivotin
hyvät yöt, käännyin ja lähdin. Mitä muuta olisin voinut? Ei minulla ollut oikeutta
muuhun. Tunteille ei jätetty sijaa.
En nukkunut, en syönyt. Kaikki maistui pahalta,unet ahdistivat.
Sain hetkeksi kiinni siitä tunteesta, mikä ihmisillä kenties on sillä hetkellä,
kun he altistuvat alkoholikierteeseen. Olisin voinut juoda koko seuraavan
viikon. Yksin. Mitä vain. He sanoivat, että olen hullu, tyynen rauhallinen, asiallinen
ja spontaani, mikä tekee minusta ihmeellisen ja mielenkiintoisen. Sinä et
nähnyt minua kuin häiritsijänä. Olin valmis huoraamaan itseni sisään, mutta
sekään ei toiminut. Näin katseestasi, että sinua ei kiinnosta. Tiesin heti,
ettet ottaisi minuun itse yhteyttä. Miksi ottaisit? Et ollut ottanut koskaan
ennenkään. Tahtoisin puhua sinulle, mutten sallisi enää itseltäni sitä, että
lähettelisin perääsi viestejä. Olin jo saanut vastauksen siihen, välitätkö sinä
minusta. Mielessäni tiesin jo vastauksen siihenkin, onko sinuun luottamista.
Olit valehdellut minulle kaikesta.
Ensi kertaa pääsin sisälle niihin lauluihin. Lauluihin,
jotka aiemmin olivat näyttäytyneet vain sulosointuisena sanahelinänä merkitysten
avautumatta. Kymmenen vuoden jälkeen ymmärsin vihdoin kaiken. Kävelin tuntikausia
metsässä, sillä en päässyt pois. Luonto on ainut paikka, jonne pystyn paeta
omaa itseäni. Itsesäälissä rypiessäni näin hyvin kapisen ketun. Kettu oli
yltäpäältä mutainen, laiha ja osaltaan karvaton. Se kaiveli ojanpohjaa
ruuantähteiden toivossa. Surkeampaa näkyä en ollut ikinä nähnyt. Mietin, etten
itse ehkä olekaan niin onneton tuohon luontokappaleeseen verrattuna. Ihmisille
on käynyt pahemminkin. Minullekin on käynyt pahemmin. Aloin itkeä ketun
juostessa puiden lomasta moottoritielle.
Menin kivelle istumaan, haukkasin ketunleipää ja keräsin
muutaman kukan. Yhden kukista jätin metsään penkille, jotta se voisi jatkaa
matkaansa tuulen mukana. Minun pitäisi jatkaa matkaa. Miksi jumituin taas
asioihin, joilla ei edes pitänyt olla merkitystä? Voimani olivat lopussa.
Linnut sirkuttivat ja aarnipuut narisivat. Olisimpa päässyt takaisin siihen
sielunmaisemaan, joka muistuttaa metsää kaikessa kauneudessaan. Pidäthän huolen
pienestä prinsessastasi. Oli hän sinun sitten yhden illan tai useamman. Oli hän
sellainen, jonka kanssa tahdot jakaa elämäsi tai sellainen kenelle et anna
sitäkään vähää kuin minulle. Kasvata hänet omaksesi. Yhtykää toisiinne, jos
hänen kanssaan se ei koidu ongelmaksi. Me katosimme, enkä minä ole enää omasi.
Sanja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti