Tavallisten asioiden runsas kuvailu tajunnanvirtana saa ne kuulostamaan syvällisiltä ja hienoilta: kui läpäl tääkin :D

Yritän päästä eteenpäin huonoin tuloksin. Muut ovat jo kaukana, kun minä vasta aloittelen matkaani. Kulkuni on raskasta ja ponnistelut tuntuvat turhilta. Tuntuu kuin polkisin tyhjää. Maa puuttuu jalkojeni alta. Näen sen siintävän jossain kaukaisuudessa eivätkä jalkani yllä siihen. Olen aaltojen varassa saamatta tukea mistään. Kellun merkityksettömänä kuin koivun siemen. Olen kevyt kuin höyhen, silti minun täytyy ponnistella päästäkseni eteenpäin. Olen lähes alaston ja tarvitsen apuvälineitä pysyäkseni pinnalla. Läpäisen aineen, joka kannattelee raajojani. Se tulee kiinni ihooni ja mukailee jokaista liikettäni. Samaan  aikaan se on kuin sitä ei olisikaan, silti se on. Se on raskasta ja kevyttä. Kannattelee ja hukuttaa. Vie ilman ja pitää sitä sisällään. Kylmään tottuu. Kirkaskin voi sumentaa näkökentän. Kontrasti muuttuu. Kaikki tuntuu siniseltä. Näen määränpään siintävän edessäni. En tiedä pääsenkö koskaan perille, sillä aina on aloitettava alusta. Kierrän samaa kehää kunnes voimat eivät enää riitä. Sitten nousen. Tai jään aaltojen varaan, vajoten syvyyksiin.