Toivon säteitä

Se aamu oli hyvin kaunis, täynnä toivon säteitä. Kävelin Eiran rantaa pitkin lumen säteillessä jäisen meren pinnalla. Kävelit minua vastaan ja jo kaukaa huomasin sinun hymyilevän. Sanotaan, että hymy on kaikista kasvonilmeistä sellainen, jonka ihmiset erottavat jo pitkän matkan päästä. Sinun hymysi olisin taatusti havainnut vaikka galaksien takaa, jos olisin oikein yrittänyt. Hymy on kutsu, joka antaa vastaanottajalleen hyväksynnän, jota jokainen tarvitsee. Sinä hymyilit aina, joten minäkin tunsin itseni arvokkaaksi.

Sen kevään jälkeen hymysi katosi. Muutuit vakavaksi ja synkäksi. Alituinen ilmeettömyytesi sai tuntemaan, ettei sinua enää olisi. Itsekkyydessäni kyllästyin seuraasi ja siihen, etten saanut sinuun enää kontaktia. En voinut ymmärtää, sillä et kertonut mitään. Sulkeuduit, enkä osannut lukea sinua. Unohdin kuka olit ollut. Unohdin mitä ystävyys tarkoittaa. Olin autuaan tietämätön maailman pahuudesta, enkä tajunnut, miten vakavista asioista oli kyse. Juuri tietämättömyyteni teki minusta saatanan.

Jätin siis sinut silloin, kun tarvitsit minua eniten. Pakenin, koska en osannut käsitellä tuskaasi. Jos olisin antautunut, olisin itse vajonnut. En ollut vahva, joten valitsin helpon tien ja jätin sinut yksin vailla apua. Antauduin helppojen houkutteiden vietäväksi ja tulin sellaiseksi ihmiseksi, jollaiseksi en koskaan tahtonut tulla, tai uskonut tulevani. Tulin sellaiseksi, jota olit aina vihannut, joita olimme vihanneet yhdessä. Kaikki vain siksi, etten osannut suhtautua. Minusta tuli likainen ja ilkeä. Näin jälkeenpäin pystyn näkemään saastan, joka peitti nahkaani, oli imeytynyt huokosiini ja takertunut ihokarvoihini. Mielikuva sen aikaisesta itsestäni iljettää minua.

Samaan aikaan, kun kauneuteni hajosi sirpaleiksi pahuuden tieltä, sinä kamppailit itsesi kanssa parempaan elämään. En voinut käsittää sitä. Olin lukkiutunut sisäisesti muutoksesi myötä, turruttanut itseni ja kovettunut kiveksi. Olin jo lähes unohtanut sinut ja sen mitä olimme, kun tahdoitkin taas tavata. Menin aivan sekaisin. Ristiriita tuntemuksissani oli niin valtava, että paha olo ilmeni fyysisinä oireina: minua pyörrytti ja oksetti, enkä pystynyt nousemaan sängystä koko päivänä. Vaikka ikävä oli suunnaton, vihasin sinua ja tahdoin pysyä erossa sinusta keinolla millä hyvänsä. Rakkauttasi kohtaan oli syntyny hylkimisreaktio.

Sinä päivänä, kun vihdoin tapasimme, olin saanut hyperventilaatiokohtauksen. Häpesin sitä, mikä minusta oli tullut, enkä olisi tahtonut, että joudut näkemään sen. Tiesin, että näkisit hirviön sisälläni, vaikka yrittäisin peittää sen. Saasta oli imeytynyt liian syvälle, ja sinulla oli vuosienkin jälkeen herkkyys huomata minusta kaikki.

Kävelit vastaan samalla rantapolulla, kuin sinä keväisenä päivänä, jolloin olimme onnellisia ja hymysi tarttui minuun tehden minusta herkän ja suoloisen. Silloin kaikki sinussa kimmelsi ja heijasti iloa, kuten tähtipölyn omainen puuterilumi meren pinnalla heijasti aurinkoa. Kannattelit minua kuin jää, mutta kuten jääkin, kevään tullessa murskaannuit ja pudotit minut syvään, mustaan, yksinäiseen kylmyyteen. En päässyt sieltä pois. Se lamaannutti elintoimintoni ja seisautti verenkiertoni. Nähdessäni sinut, olin edelleen jäässä.

Vaati paljon aikaa, itkua ja halauksia saada asiat edes entisen kaltaisiksi. Kerroit, ettet koskaan unohtanut minua. Pyysit anteeksi ja anelit uutta mahdollisuutta. Kerroit, että olit tarvinut aikaa tutustuaksesi itseesi, sillä sinua oli alkanut ahdistaa huonot elämäntapasi ja maailman tekopyhyys. Sanoit, että olisit voinut satuttaa minua liikaa, jos olisit jäänyt luokseni, sillä eihän toista voi rakastaa, jos ei osaa rakastaa itseään. Lupasit, ettet enää satuttaisi.

En voinut ymmärtää, miksi pyysit anteeksi ihmiseltä, joka ei ollut hukannut ajatustakaan sinuun viime vuosina, eikä edes yrittänyt olla tukenasi, kun sinulla oli vaikeaa. Minä olin ollut paha, minä olin jättänyt sinut. Silti olin loukattu. Miksi tahdoit minut takaisin? Miksi kaivoimme vielä menneitä? Miksemme jättäneet niitä taaksemme ikävöinnistä huolimatta, jos kerran erkaannuimme? Olisin tahtonut kuvailla tuhansin ilmaisuin, mitä olin käynyt läpi. Sanoa, etten ollut enää arvoisesi, ja pyytää sinua lähetemään. 

Katsoin sinua kyynelteni läpi ja kerroin kaivanneeni hymyäsi.

Sanja