Ihmiset joukossamme

Fabio Gedan Krokotiilimeri oli teos, joka herätti ja tuli lähelle. Vaikka se ei päihittänyt Khaled Hosseinia kerronnassa, tuli se niin liki, ettei pituuden vajavaisuus ja tekstin yksinkertainen rakenne haitanneet.

Ensimmäinen huomionarvoinen asia on, että Krokotiilimeri on tositarina. Ei vain tarina, joka mukailee totuutta, joka on ottanut elementtejä tosielämästä tai joka voisi olla totta vaan ihka aito tosikertomus Enaiatollah Akbarin elämästä ja hänen pakomatkastaan Afganistanista lopulta Italiaan asti. Tositarinat tulevat aina lähemmäksi, koska niitä ei voi sivuuttaa ajattelemalla, etteivät asiat ole oikeasti menneet noin. Kuitenkin se, miksi tämä kirja vaikutti minuun oli se, että tapahtumapaikkoina oli paikkoja, joissa olen itse ollut. Khaled Hosseinin kirjoissa henkilöt lähtevät Afganistanista pakolaisiksi Amerikkaan. Amerikka on minulle aivan yhtä kaukainen maailma kuin Afganistan. Vaikka olen tiennyt, että Hosseinin kirjoissa tapahtuvat asiat ovat sellaisia, joita ihmiset oikeasti joutuvat kokemaan ja kirjat ovat herättäneet minussa erittäin suuria tunteita ja kiinnostusta, silti Afganistan, Pakistan, Iran ja Irak tuntuvat hyvin kaukaisilta, sillä oma elinympäristöni on niin toisenlainen. Lähtiessään Afganistanista Amerikkaan Hosseinin romaaneissa on siis tarinoiden henkilöt siirtyneet minulle kaukaisesta toiseen minulle kaukaiseen, jolloin kertomuksetkin ovat pysyneet minun omasta elämästäni kaukaisina.

Enaiatollahin saapuessa Turkista kumiveneellä Kreikkaan aloin ajattelemaan asiaa, jota en kenties koskaan ollut ajatellut Hosseinin kirjoja lukiessani. En ajatellut vain sitä, miten hirveitä asioiota toiset ihmiset joutuvat kokemaan jossakin, vaan aloin ajattelemaan, että nämä ihmiset ovat keskuudessamme. Olin muutama vuosi sitten lomamatkalla Kreikan saaristossa saarella nimeltä Kos. Kossilta oli meriteitse kuuden kilometrin matka Turkkiin. Ei siis matka eikä mikään, ei niin hirveän paha edes kumiveneellä. Mitä jos siellä ollessani näinkin jossain ihmisen, joka oli laittomana pakolaisena saapunut Turkin kautta Kreikkaan? Se on hyvinkin voinut olla mahdollista, en vain ole kiinnittänyt siihen huomiota itse lokoisasti lomaillessani. Kenties ne likaiset valotikkuja kaupustelevat lapset baarikadulla olivatkin kovia kokeneita pakolaislapsia sodan jaloista. Hiukan ajatus näistä lapsista ja heidän alkuperästään silloin huoletti, mutten jäänyt ajattelemaan asiaa sen enempää, minähän olin lomalla.

Kreikasta Enaiatollah matkasi Italiaan. Italiassa hän suuntasi lähimpään kyltin osoittamaan paikkaan, joka oli Venezia Mestre. Mestre tuli minulle viime kesänä tutuksi, sillä hyvä ystäväni asuu sen lähikaupungissa Trevisossa ja interrail matkani aikana viivyin hänen luonaan viikon. Myös minulle ensimmäinen paikka, johon jalallani Italiassa viime kesänä astuin oli Venezia Mestre. Se oli myös paikka, josta viikon kuluttua lähdin Itävaltaan. Olin siis täysin samassa paikassa kuin Enaiatollah oli ollut, enää tapahtumaympäristö ei ollut minulle tuntematon ja kaukainen.

Noin viikon kuluttua kirjan lukemisesta tuli kouluuni eräs Afgaani kertomaan elämästään. Hän näytti aivan tavalliselta nuorelta naiselta, sellaiselta, johon en kiinnittäisi erityistä huomiota, jos hän kävelisi kadulla minua vastaan. En osannut aavistaa, mistä hän oli tullut puhumaan. En voi paljastaa hänen nimeään tai yksityiskohtia asioista, sillä ne ovat hyvin arkaluontoisia ja pelkään altistavani hänet vaaraan, mikäli puhun hänestä yleisessä mediassa, vaikka tämä teksti tuskin kantautuukaan vääriin käsiin. Hän oli saanut tappouhkauksia, sillä Unesco näytti hänen tekemäänsä dokumenttia, joka käsitteli naisten oikeuksien toteutumattomuutta Afganistanista. Hän oli jatkanut asiansa ajamista tappouhkauksistakin huolimatta, kunnes hänen perheensäkin joutui vaaraan dokumentin vuoksi ja hän kielsi sen esittämisen.

Tätä Afgaaninaista katsoessa oli vaikea käsittää, miten hirveitä asioita hän on joutunut kokemaan. Jäin keskustelemaan hänen kanssaan, sillä olen erittäin kiinnostunut Afganistanista ja oli kunnia tavata ihminen, joka niin järkkymättömästi on asiansa takana, että vain perheelle koituva uhka saa hänet luopumaan sen ajamisesta ja joka kaiken kokemansa kauheuden jälkeenkin seisoo vahvana ja on onnellinen. Kerroin lukeneeni Krokotiilimeren ja sanoin hänelle sen, mitä kirja minussa herätti ja mikä vahvistui hänen tapaamisensa myötä: Sitä ei tule ajatelleeksi, mitä kaikkea ympärillä olevat ihmiset ovat joutuneet kokemaan. Ei koskaan voi tietää, miten suurista vastoinkäymisistä tuntemattomat kanssaihmiset ovat selviytyneet, sillä eletty elämä ei aina näy ulospäin. Jos ihmiskohtaloita alkaisi pohtimaan alituisesti arjen keskellä, tulisi varmaan hulluksi, mutta näiden kokemusten myötä olen silti alkanut katsomaan ihmisiä uusin silmin.

Sanja